Polttolinjalla
Vieraana Paroni von Afäär
Paroni Abdul Mähönen on ehdottomasti sitä mieltä, että syöminen on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi paronin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Av: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain syö ja syö; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu metsästyssyöminen, josta joku samperin hullu on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin rauhavanhustenpalvonta.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus syödä?
Av: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani syöminen oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kaapissa, luvan kanssa.
Eikö syöminen edes tullut nuoren paronin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Av: No olihan siinä toki jonkin verran salaista himon kohdetta, täytyy myöntää. Mutta minä rukoilin paljon ja söin kalaa. Paljon kalaa. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti kalaa.
Mutta lyhyesti sanottuna syöminen on siis pelkästään pahasta?
Av: No ehkä se pieninä annoksina puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti valehtele, kun sanon, että kyllä syöminen pääsääntöisesti on paholaisesta.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on paroni?
Av: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa rauha elämässä etusijalle ja unohtaa tämä samperin paronihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Av: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi syödä vapaasti, kukaan meistä ei ole todella vapaa!
Näinhän se on. Kiitos, paroni Abdul Mähönen!