"Ay saakamba!" karjaisee kenraali Mehbar Gibbah ja on lähes pudottaa sikarin suustaan. Hän juuri saapunut osastonsa kanssa anutistien räjäyttämän Humorintehtaan raunioille. Ilmassa tuoksuu palanut Humorin. "Ay saakamba" toistuu vielä monesti samalla, kun joukot potkivat hiekkaatehdastuotteiden toivossa.
Kenraali Gibbah ei ole Mehbekstanin aavikolla ainoa tapauksesta järkyttynyt, mutta toisinajattelijoitakin löytyy. Humorintehtaan vieressä kasvisannoskojuaan pitävän Turban Khoment kertoo pitävänsä sisseistä. "Hyvä, että räjäyttivät! Toivottavasti tasaavat pian petollisen serkkuni. Alas separatistisaastat!" Khoment mylvii.
Samalla kun kenraali Gibbah joukkoineen kahlitsee kojumaakarin, ympäröivän autiomaan hiekka peittää palavan kasvisannoskojun jäänteet vähitellen alleen. Sota on vaatinut jälleen uuden uhrin.
Ulkopuolinen voi täällä vain katsella vierestä.
GT | Hubert Mäkimäki
Nakmissin kriisissä
Nakmissinin valtio on ajautunut erikoislaatuiseen kriisiin. Maan kuningas Ulf Bengtie on julistanut maahan poikkeustilan, sillä sähkö on koko maan laajuudelta loppu. Nakmissin on pieni kuningaskunta, lähestulkoon maailman pienin vuoristovaltio pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen tärkeimpiä vientituotteita ovat retiisit ja lihatuotteet; oma sähkötuotanto siltä puuttuu kokonaan. Suojellakseen kuninkaan koskemattomuutta maan turvallisuuspoliisi SUAS on hamstrannut ruokaa pääkaupungin liepeillä.
GT | Hubert Mäkimäki
Jeehaa: Loppu tulee!
Nakmissinin suurimman uskonnon, huulamilaisuuden, nykyinen päänunna Jeehaa on ilmoittanut, että maailmanloppu on edessä pian. Tuhon voi hänen mukaansa välttää vain vainoamalla ymmärrystä käsittelevää kirjallisuutta. Kultainen nunna Jahnuja perusti huulamilaisuuden 600-luvulla. Turhautuneena valtauskontoihin hän vietti paljon aikaa kaduilla, potki kannattajiaan ja puhui henkisyyden kokemisesta kieltäymyksen avulla. Nimenomaan ymmärrystä Jahnuja piti erityisen pahana. Tutkijat ovat arvelleet huulamilaisuuden kannattajien tulevan järkiinsä vielä tämän vuoden aikana.
GT | Hubert Mäkimäki
Tässä numerossa
Taas räjähdys Mehbekstanissa
Toimittajamme lohduton kuvaus separatistien ja anutistien välisen sodan runtelemasta maasta.
Menneisyys on silloin tällöin se kaipaamamme uskon simpukka, vaikka sitä ei silmin aistikaan. Pysähdy miettimään ja näet, miten menneisyys lähtee lentoon.