Polttolinjalla
Vieraana Paavi con Carne
Paavi Adolf von Afäär on ehdottomasti sitä mieltä, että kiroilu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi paavin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Ac: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain kiroilee ja kiroilee; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu pilailuammuskelu, josta joku perkuleen nuija on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin kauneuskauneus.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus kiroilla?
Ac: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani kiroilu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kotona, luvan kanssa.
Eikö kiroilu edes tullut nuoren paavin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Ac: No olihan siinä toki runsaanlaisesti salaista innostavuutta, täytyy myöntää. Mutta minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti sokeria.
Mutta lyhyesti sanottuna kiroilu on siis pelkästään pahasta?
Ac: No ehkä se ammattimaisesti suoritettuna puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti ole kohtuuton, kun sanon, että kyllä kiroilu pääsääntöisesti on degeneroivaa.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on paavi?
Ac: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa kauneus elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perkuleen paavihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Ac: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi kiroilla vapaasti, kukaan meistä muista ei nauti elämästään!
Näinhän se on. Kiitos, paavi Adolf von Afäär!