Ykköseksi puistikot!
Tutkimus on hätämerkki luonnonkasvien puolesta

Tutkimusten mukaan puistikot ovat aro-orvokeille ihanteellista kasvumaastoa.
Häly on kuin mäntymetsän humina Etonin yliopiston suptralogian luentosalissa 8502, vaikka tutkimuksen pitäisi olla vain yksi muiden joukossa. Dosentti Jörgen-Jörgen Aroaarnio näyttää yleisölle aimo läjän kohupiirroskuvia uuden tutkimuksensa aineistosta. Piirroskuvia, joiden viesti on selvä: tienrakennusvimma on tuhoamassa puistikot.
"Nykytalouden kannalta kehitys on tietysti suotavaa", Aroaarnio myöntyy, "mutta tietääkö moni suptralogikaan, että puistikot tarjoavat hyvän kasvupaikan aro-orvokeille ja aro-orvokeille?" dosentti kysyy.
Puistikot ovat siis katoamassa.
Aroaarnio ei säästele vihaansa
Tilaisuuden jälkeen dosentti jakaa ehdotuksia kehityksen pysäyttämiseksi. Aktivistinakin tunnettu Aroaarnio ei säästele vihaansa: "On taisteltava vastaan: kahlehdittava itsensä puuhun ja huudettava kadulta iskeviä lauseita!" hän töräyttää.
Ehkä dosentilla on jo sopiva iskulause mielessä? "Kyllä sitä on mietitty: esimerkiksi 'Viipula vaapula vot, ykköseksi puistikot'", Aroaarnio ehdottaa.
GT | Hubert Taukotauko
Päivä eulussa kolefantsi
Toimittaja vieraili paikallisessa oppilaitoksessa
Huntbaumin koulussa eli "Huntiksessa" oppilaat juttelevat välitunnilla innokkaasti viemärikansien luona. Pikku-Elsi, 8, kertoo toimittajalle suositulla elefantsi-kielellä hyperaktiivisesti: "Ei molefantsi! Enun milefantsi emeni nilefantsi en olefantsi Elsi elefantsi!" Niinpä tietysti. Ainakin tuntien välit ovat siis kunnossa. Miltäs itse koulunkäynti maistuu? "Melkokakalta", Elsi kihertää ujosti. "Tosin elsa bilefantsi elsii tylefäntsi..." hän tunnustaa.
Niin tai näin, parogogi Edver Huntbaumin nimeä kantava opinahjo on saanut runsaasti palkintoja kaupungin johdon taholta. "Totta puhuen vain viranomaiset ovat olleet tyytyväisiä koulun toimintaan", kertoo filosofiaa opettava Elsi "Sisi" Sirasalo, "ja siihen olemme osaltamme pyrkineetkin. Ainoita todellisia uhkia tälle ovat kuhertelevat oppilaat vessoissa, joihin johtokunta onkin puuttunut lisäämällä salaista videovalvontaa."
Myös koulun keittiö on imenyt suosiota omalla tontillaan. Ruokalajit kuten nieriätahna ja ankeriasfile kääreessäkääreessä ovat takuulla jättäneet pysyvän jäljen oppilaiden ruokavalioon. "Oppilaat syövät sitä, mitä annetaan, kunhan henkilökuntaa vähän vahvistetaan", ruokalasta vahvistetaan.
GT | Hubert Taukotauko