Polttolinjalla
Vieraana Kapteeni Cashenberg
Kapteeni Klaus con Carne on ehdottomasti sitä mieltä, että rauhoittuminen on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi kapteenin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
KC: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain rauhoittuu ja rauhoittuu; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu viherjuominen, josta joku viden kahjo on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin lukutaitokäytöstavat.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus rauhoittua?
KC: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani rauhoittuminen oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kiertoradalla, luvan kanssa.
Eikö rauhoittuminen edes tullut nuoren kapteenin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
KC: No olihan siinä toki runsaanlaisesti salaista himoittavaa, täytyy myöntää. Mutta minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti sokeria.
Mutta lyhyesti sanottuna rauhoittuminen on siis pelkästään pahasta?
KC: No ehkä se tarkkaan suunniteltuna puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti puhu liikoja, kun sanon, että kyllä rauhoittuminen pääsääntöisesti on degeneroivaa.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on kapteeni?
KC: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa lukutaito elämässä etusijalle ja unohtaa tämä viden kapteenihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
KC: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi rauhoittua vapaasti, kukaan meistä ei pääse paratiisiin!
Näinhän se on. Kiitos, kapteeni Klaus con Carne!