Polttolinjalla
Vieraana Apotti af Burgenheim
Apotti Max Mähönen on ehdottomasti sitä mieltä, että rauhoittuminen on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi apotin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Ma: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain rauhoittuu ja rauhoittuu; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu majavaroolipelaaminen, josta joku perhanan mäntti on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin perhevanhustenpalvonta.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus rauhoittua?
Ma: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani rauhoittuminen oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kaapissa, luvan kanssa.
Eikö rauhoittuminen edes tullut nuoren apotin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Ma: No olihan siinä toki hitusen salaista viehätystä, täytyy myöntää. Mutta minä opiskelin paljon ja söin pottuja. Paljon pottuja. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti pottuja.
Mutta lyhyesti sanottuna rauhoittuminen on siis pelkästään pahasta?
Ma: No ehkä se pieninä annoksina puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti valehtele, kun sanon, että kyllä rauhoittuminen pääsääntöisesti on tuhoavaa.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on apotti?
Ma: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa perhe elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perhanan apottihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Ma: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi rauhoittua vapaasti, kukaan meistä ei ole todella vapaa!
Näinhän se on. Kiitos, apotti Max Mähönen!