Polttolinjalla
Vieraana Amiraali von Afäär
Amiraali Raul Cashenberg on ehdottomasti sitä mieltä, että ammuskelu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi amiraalin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Rv: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain ammuskelee ja ammuskelee; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu rasvahaistattelu, josta joku samperin hullu on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin nautiskeluperhe.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus ammuskella?
Rv: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani ammuskelu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kansakoulussa, luvan kanssa.
Eikö ammuskelu edes tullut nuoren amiraalin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Rv: No olihan siinä toki runsaanlaisesti salaista himon kohdetta, täytyy myöntää. Mutta minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti sokeria.
Mutta lyhyesti sanottuna ammuskelu on siis pelkästään pahasta?
Rv: No ehkä se oikein kohdennettuna puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti liioittele, kun sanon, että kyllä ammuskelu pääsääntöisesti on degeneroivaa.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on amiraali?
Rv: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa nautiskelu elämässä etusijalle ja unohtaa tämä samperin amiraalihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Rv: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi ammuskella vapaasti, kukaan meistä ei ole turvassa!
Näinhän se on. Kiitos, amiraali Raul Cashenberg!