Perjantai 4. syyskuuta 2026
23. vuosikerta
Valikko
Lehti 4092026
");

Polttolinjalla

Vieraana Piispa Mähönen

Piispa Simeon von Afäär on ehdottomasti sitä mieltä, että haistattelu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi piispan lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.

SM: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain haistattelee ja haistattelee; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu muukalaishaistattelu, josta joku helvatan mäntti on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin rauhanautiskelu.

Minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria.
Simeon von Afäär

Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus haistatella?

SM: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani haistattelu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti avaruudessa, luvan kanssa.

Eikö haistattelu edes tullut nuoren piispan mieleen takavuosina? Ei edes vähän?

SM: No olihan siinä toki runsaanlaisesti salaista vetovoimaa, täytyy myöntää. Mutta minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti sokeria.

Mutta lyhyesti sanottuna haistattelu on siis pelkästään pahasta?

SM: No ehkä se pieninä annoksina puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti valehtele, kun sanon, että kyllä haistattelu pääsääntöisesti on degeneroivaa.

Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on piispa?

SM: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa rauha elämässä etusijalle ja unohtaa tämä helvatan piispahomma hattuhyllylle tykkänään.

No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?

SM: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi haistatella vapaasti, kukaan meistä ei ole todella vapaa!

Näinhän se on. Kiitos, piispa Simeon von Afäär!

GT | Klodovig Solmusolmu

Lukijoilta

Sinä alhainen varas

joka veit kalliin potkulautani lähikaupan edestä toissapäivänä kymppiuutisten aikana! Eikö sinulla ole omaa kulkuvälinettä, vai mistä on kohdallasi kyse, kun minulta riistit liikkumiskyvyn? Mistä minä, lonkkavikainen työtön, hankin rahat uuteen masiinaan? Miten pääsen lähikaupan eteen myymään halpoja laatukelloja? Häpeä! Jos sinulla on yhtään osaa laitteesta tallella, niin palautat sen, minkä otit, mielellään vielä toimivana!

Missä hyvä tahto, missä ei

Mistä peräisin nykyiset hinnat

Mistä peräisin hinnat nykypäivänä: Kävin eilen supermarketissa tarkoituksenani ostaa pussillinen lanttuja. Kun tuli maksun aika, olin pyörtyä: 6,50 uutta rahaa! Muistan hyvin ajan, kun vastaava ostos maksoi noin kymmeneksen tuosta! Päättäjät ovat tainneet unohtaa vanhan viisauden, jonka mukaan vanha kirnu tuvassa on parempi kuin uusi turpeessa. Miettikääpä sitä!

Reservin kersantti Kyrsäkylältä

Oikaisu

Eilisessä Generaattorilehti Tämmösen kansitarinassa kerrottiin tutkimuksen julkaisseen dosentin nimeksi Erik-Uve Muukalaisterminaali. Todellisuudessa hän on Erik-Uve Muukalaisontelo. Pahoittelemme virhettä.

Toimitus

Tässä numerossa

Taas räjähdys Abfissa

Toimittajamme lohduton kuvaus sekularistien ja demolitiagenistien välisen sodan runtelemasta maasta.

Maailmalta »

Toimittaja esittelyssä

Aberdnienjyk Baklava

Olen Abe ja tykkään pitkistä kävelyistä merirosvolaivan lankulla. Voit lukea juttuni Kotimaa-sivulta.

Kotimaa »

Mietittävää elämästä

Juuri tämä päivä on usein se kaipaamamme kaiken uuden harmooni, ja kaiken lisäksi sitä ei aina näe. Anna virran viedä ja näet, miten elämä laajenee.