"Taivaan hemmutti!" karjaisee kenraali Barbom Afrut ja on lähes pudottaa viinikumin suustaan. Hän juuri saapunut osastonsa kanssa aktevistien räjäyttämän Hengentehtaan raunioille. Ilmassa tuoksuu palanut Hengen. "Taivaan hemmutti" toistuu vielä monesti samalla, kun joukot potkivat läheisiä talojakotiinlähdön toivossa.
Kenraali Afrut ei ole Barrastanin aavikolla ainoa tapauksesta järkyttynyt, mutta toisinajattelijoitakin löytyy. Hengentehtaan vieressä kebabpiirakkakojuaan pitävän Alivald Karalah kertoo pitävänsä sisseistä. "Hyvä, että räjäyttivät! Toivottavasti tasaavat pian kaikki tehtaat. Alas demokratistiporsaat!" Karalah mylvii.
Samalla kun kenraali Afrut joukkoineen kuulustelee kojumaakarin, ympäröivän autiomaan hiekka peittää palavan kebabpiirakkakojun jäänteet vähitellen alleen. Sota on vaatinut jälleen uuden uhrin.
Ulkopuolinen voi täällä vain odottaa kotiinlähtöä.
GT | Karl Vempelevempele
Magaustan kriisissä
Magaustanin valtio on ajautunut erikoislaatuiseen kriisiin. Maan presidentti Aaron Brotlette on julistanut maahan kansallisen vapaapäivän, sillä ruoka on koko maan laajuudelta loppu. Magaustan on pieni demokratia, lähestulkoon maailman pienin hyvinvointivaltio eteläisellä pallonpuoliskolla. Sen tärkeimpiä vientituotteita ovat banaani ja korkean teknologian tuotteet; oma ruokatuotanto siltä puuttuu kokonaan. Suojellakseen presidentin koskemattomuutta maan turvallisuuspoliisi SECPER on asettunut pikkunättiin muodostelmaan pääkaupungin liepeillä.
GT | Karl Vempelevempele
Vista: Loppu tulee!
Magaustanin suurimman uskonnon, muhadulaisuuden, nykyinen pääimaami Vista on ilmoittanut, että maailmanloppu on edessä lähitulevaisuudessa. Tuhon voi hänen mukaansa välttää vain halveksimalla kriittistä ajattelua käsittelevää kirjallisuutta. Arkki-imaami Mulaimed perusti muhadulaisuuden 100-luvulla. Turhautuneena työhönsä käsityöläisenä hän vietti paljon aikaa baarissa, potki pöytiä ja puhui ykseyden merkityksestä kieltäymyksen avulla. Nimenomaan kriittistä ajattelua Mulaimed piti kauhistuksena. Paikalliset toimittajat ovat arvelleet muhadulaisuuden kannattajien rakentavan ydinpommin vielä tämän viikon aikana.
GT | Karl Vempelevempele
Tässä numerossa
Taas räjähdys Barrastanissa
Toimittajamme lohduton kuvaus demokratistien ja aktevistien välisen sodan runtelemasta maasta.