Polttolinjalla
Vieraana Rehtori con Carne
Rehtori Julius Feebleham on ehdottomasti sitä mieltä, että laiskottelu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi rehtorin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Jc: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain laiskottelee ja laiskottelee; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu pieneläinnukkuminen, josta joku perkuleen dorka on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin rauhahyväntekeväisyys.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus laiskotella?
Jc: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani laiskottelu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti keittiössä, luvan kanssa.
Eikö laiskottelu edes tullut nuoren rehtorin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Jc: No olihan siinä toki hurjasti salaista innostavuutta, täytyy myöntää. Mutta minä kävin punttisalilla paljon ja söin ruisleipää. Paljon ruisleipää. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti ruisleipää.
Mutta lyhyesti sanottuna laiskottelu on siis pelkästään pahasta?
Jc: No ehkä se pieninä annoksina puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti valehtele, kun sanon, että kyllä laiskottelu pääsääntöisesti on täysin sopimatonta.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on rehtori?
Jc: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa rauha elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perkuleen rehtorihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Jc: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi laiskotella vapaasti, kukaan meistä ei ole todella vapaa!
Näinhän se on. Kiitos, rehtori Julius Feebleham!