Tiistai 3. marraskuuta 2026
23. vuosikerta
Valikko
Lehti 3112026
");

Polttolinjalla

Vieraana Johtaja von Afäär

Johtaja Hans af Burgenheim on ehdottomasti sitä mieltä, että televisionkatselu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi johtajan lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.

Hv: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain katsoo televisiota ja katsoo televisiota; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu rasvakiroilu, josta joku samperin mäntti on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin kauneushyväntekeväisyys.

Minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria.
Hans af Burgenheim

Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus katsoa TV:tä?

Hv: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani televisionkatselu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti bussipysäkillä, luvan kanssa.

Eikö televisionkatselu edes tullut nuoren johtajan mieleen takavuosina? Ei edes vähän?

Hv: No olihan siinä toki runsaanlaisesti salaista himon kohdetta, täytyy myöntää. Mutta minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti sokeria.

Mutta lyhyesti sanottuna televisionkatselu on siis pelkästään pahasta?

Hv: No ehkä se ammattimaisesti suoritettuna puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti ole kohtuuton, kun sanon, että kyllä televisionkatselu pääsääntöisesti on degeneroivaa.

Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on johtaja?

Hv: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa kauneus elämässä etusijalle ja unohtaa tämä samperin johtajahomma hattuhyllylle tykkänään.

No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?

Hv: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi katsoa TV:tä vapaasti, kukaan meistä muista ei nauti elämästään!

Näinhän se on. Kiitos, johtaja Hans af Burgenheim!

GT | Nanouk Susisusi

Lukijoilta

Sinä alhainen nälviäinen

joka veit vielä täysin toimivan volkkarini Tupsukadun sex-shopin edestä viime vuonna! Eikö sinulla ole muita tulonlähteitä, vai mistä on kohdallasi kyse, kun ei se viereinen kulkupeli kelvannut? Mistä minä, lonkkavikainen eläkeläinen, hankin rahat uuteen masiinaan? Miten pääsen Tupsukadun sex-shopin eteen myymään himmeleitä? Häpeä! Jos sinulla on yhtään viitseliäisyyttä, niin palautat sen, minkä otit, mielellään vielä samassa kunnossa!

Missä suoraselkäisyys, täällä se ei ole

Kukkarolle käyvät nykyiset hinnat

Kukkarolle käyvät hinnat nykypäivänä: Kävin eilen torilla tarkoituksenani ostaa pari kiloa vihanneksia. Kun tuli maksun aika, tämä ukko suuttui: 8,50 uutta rahaa! Muistan hyvin ajan, kun vastaava ostos maksoi kolme puupenniä! Päättäjät ovat tainneet unohtaa vanhan viisauden, jonka mukaan vanha kirnu kamarissa on parempi kuin uusi pikkulassa. Miettikääpä sitä!

Kaiken tietävä Virsukylältä

Oikaisu

Tässä taannoin Generaattorilehti Tämmösen kansitarinassa kerrottiin tutkimuksen julkaisseen dosentin nimeksi Heinz-Per Rasvaulottuvuus. Todellisuudessa hän on Heinz-Per Rasvaanti. Pahoittelemme virhettä.

Toimitus

Tässä numerossa

Taas räjähdys Alirastaniassa

Toimittajamme lohduton kuvaus kommunistien ja akturkistien välisen sodan runtelemasta maasta.

Maailmalta »

Toimittaja esittelyssä

Aberdnienjyk Baklava

Olen Abe ja tykkään pitkistä kävelyistä merirosvolaivan lankulla. Voit lukea juttuni Kotimaa-sivulta.

Kotimaa »

Tuuma elämästä

Elämä on ajoittain se kaipaamamme rakkauden harmooni, tosin sitä ei paljon murehdi. Keskity ja näet, miten menneisyys avautuu.