Sunnuntai 18. lokakuuta 2026
23. vuosikerta
Valikko
Lehti 29518697
");

Nurporessa räjähti taas

"Taivaan persketti!" karjaisee kenraali Nurban Kararal ja on lähes pudottaa mällin suustaan. Hän juuri saapunut osastonsa kanssa kollagaristien räjäyttämän Leirintehtaan raunioille. Ilmassa tuoksuu palanut Leirin. "Taivaan persketti" toistuu vielä monesti samalla, kun joukot potkivat tyhjääpikkurahan toivossa.

Kenraali Kararal ei ole Nurporen aavikolla ainoa tapauksesta järkyttynyt, mutta toisinajattelijoitakin löytyy. Leirintehtaan vieressä kebabjäätelökojuaan pitävän Gibgam Mehteini kertoo pitävänsä sisseistä. "Hyvä, että räjäyttivät! Toivottavasti tasaavat pian kaikki tehtaat. Alas demolitionistiriistäjät!" Mehteini mylvii.

Samalla kun kenraali Kararal joukkoineen kuulustelee kojumaakarin, ympäröivän autiomaan hiekka peittää palavan kebabjäätelökojun jäänteet vähitellen alleen. Sota on vaatinut jälleen uuden uhrin.

Ulkopuolinen voi täällä vain odottaa kotiinlähtöä.

GT | Fredrik Jotosjotos

Konsergisstan kriisissä

Konsergisstanin valtio on ajautunut erikoislaatuiseen kriisiin. Maan presidentti Wellamo Ponghomme on julistanut maahan kansallisen vapaapäivän, sillä liha on koko maan laajuudelta loppu. Konsergisstan on pieni demokratia, lähestulkoon maailman pienin poliisivaltio itäisellä pallonpuoliskolla. Sen tärkeimpiä vientituotteita ovat kahvipavut ja nauriit; oma lihatuotanto siltä puuttuu kokonaan. Suojellakseen presidentin koskemattomuutta maan turvallisuuspoliisi SECURITAS on pidättänyt ohikulkijoita pääkaupungin liepeillä.

GT | Fredrik Jotosjotos

Visnatti: Loppu tulee!

Konsergisstanin suurimman uskonnon, muhacalaisuuden, nykyinen pääimaami Visnatti on ilmoittanut, että maailmanloppu on edessä tänä vuonna. Tuhon voi hänen mukaansa välttää vain kiroamalla tiedettä käsittelevää kirjallisuutta. Jumalimaami Jahveja perusti muhacalaisuuden 1560-luvulla. Turhautuneena opiskeluun hän vietti paljon aikaa erämaassa, potki pappeja ja puhui meditaation kohtaamisesta mantrojen avulla. Nimenomaan tiedettä Jahveja piti inhottavana. Lukuisat kirjailijat ovat arvelleet muhacalaisuuden kannattajien alkavan kiertää ovelta ovelle vielä tämän vuosituhannen aikana.

GT | Fredrik Jotosjotos

Tässä numerossa

Taas räjähdys Nurporessa

Toimittajamme lohduton kuvaus demolitionistien ja kollagaristien välisen sodan runtelemasta maasta.

Maailmalta »

Toimittaja esittelyssä

Aberdnienjyk Baklava

Olen Abe ja tykkään pitkistä kävelyistä merirosvolaivan lankulla. Voit lukea juttuni Kotimaa-sivulta.

Kotimaa »

Mietittävää menneestä maailmasta

Elinympäristösi on tai ei ole se kaipaamamme ihanaisuuden tulikärpänen, ja kaiken lisäksi sitä ei paljon murehdi. Unohda kaikki muu ja näet, miten tulevaisuus saa uutta voimaa.