"Voihan perskamba!" karjaisee kenraali Mehvan Afrut ja on lähes pudottaa oljenkorren suustaan. Hän juuri saapunut osastonsa kanssa separitistien räjäyttämän Leirintehtaan raunioille. Ilmassa tuoksuu palanut Leirin. "Voihan perskamba" toistuu vielä monesti samalla, kun joukot potkivat tyhjääarvotavaran toivossa.
Kenraali Afrut ei ole Mehbanonin aavikolla ainoa tapauksesta järkyttynyt, mutta toisinajattelijoitakin löytyy. Leirintehtaan vieressä yllätysannoskojuaan pitävän Karaban Kholah kertoo pitävänsä sisseistä. "Hyvä, että räjäyttivät! Toivottavasti tasaavat pian kaikki orjuuttajat. Alas patriotistiriistäjät!" Kholah mylvii.
Samalla kun kenraali Afrut joukkoineen nuijii kojumaakarin, ympäröivän autiomaan hiekka peittää palavan yllätysannoskojun jäänteet vähitellen alleen. Sota on vaatinut jälleen uuden uhrin.
Ulkopuolinen voi täällä vain hämmästellä tätä kaikkea.
GT | Thor Susisusi
Nakpotland kriisissä
Nakpotlandin valtio on ajautunut erikoislaatuiseen kriisiin. Maan pääkomissaari Thor Bingtie on julistanut maahan ulkomaalaisvainon, sillä raha on koko maan laajuudelta loppu. Nakpotland on pieni kansantasavalta, lähestulkoon maailman pienin poliisivaltio eteläisellä pallonpuoliskolla. Sen tärkeimpiä vientituotteita ovat kahvipavut ja hanurisoittimet; oma rahatuotanto siltä puuttuu kokonaan. Suojellakseen pääkomissaarin koskemattomuutta maan turvallisuuspoliisi GEFITAPO on hamstrannut ruokaa pääkaupungin liepeillä.
GT | Thor Susisusi
Buddhaa: Loppu tulee!
Nakpotlandin suurimman uskonnon, buddlamilaisuuden, nykyinen pääjehu Buddhaa on ilmoittanut, että maailmanloppu on edessä koht'sillään. Tuhon voi hänen mukaansa välttää vain kiroamalla ymmärrystä käsittelevää kirjallisuutta. Jumaljehu Jeham perusti buddlamilaisuuden 420-luvulla. Turhautuneena opiskeluun hän vietti paljon aikaa kaduilla, potki kannattajiaan ja puhui kirkastumisen kokemisesta kaukoputken avulla. Nimenomaan ymmärrystä Jeham piti saatanallisena. Lukuisat kirjailijat ovat arvelleet buddlamilaisuuden kannattajien toteuttavan uhkauksensa vielä tämän viikon aikana.
GT | Thor Susisusi
Tässä numerossa
Taas räjähdys Mehbanonissa
Toimittajamme lohduton kuvaus patriotistien ja separitistien välisen sodan runtelemasta maasta.
Elinympäristösi on tai ei ole se kaipaamamme ihanaisuuden simpukka, tosin sitä ei olisi karvoihin katsominen. Unohda kaikki muu ja näet, miten menneisyys laajenee.