Polttolinjalla
Vieraana Kreivi Cashenberg
Kreivi Paolo Feebleham on ehdottomasti sitä mieltä, että kiroilu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi kreivin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
PC: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain kiroilee ja kiroilee; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu vihertelevisionkatselu, josta joku viden kaista on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin hyväntekeväisyysitsenäisyys.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus kiroilla?
PC: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani kiroilu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti avaruudessa, luvan kanssa.
Eikö kiroilu edes tullut nuoren kreivin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
PC: No olihan siinä toki runsaanlaisesti salaista himoittavaa, täytyy myöntää. Mutta minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti sokeria.
Mutta lyhyesti sanottuna kiroilu on siis pelkästään pahasta?
PC: No ehkä se oikeassa paikassa puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti suurentele asiaa, kun sanon, että kyllä kiroilu pääsääntöisesti on degeneroivaa.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on kreivi?
PC: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa hyväntekeväisyys elämässä etusijalle ja unohtaa tämä viden kreivihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
PC: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi kiroilla vapaasti, kukaan meistä ei voi olla ylpeä itsestään!
Näinhän se on. Kiitos, kreivi Paolo Feebleham!