Polttolinjalla
Vieraana Rehtori con Carne
Rehtori Adolf von Afäär on ehdottomasti sitä mieltä, että laiskottelu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi rehtorin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Ac: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain laiskottelee ja laiskottelee; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu kumihaistattelu, josta joku perkuleen kaista on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin kauneusrauha.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus laiskotella?
Ac: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani laiskottelu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti keittiössä, luvan kanssa.
Eikö laiskottelu edes tullut nuoren rehtorin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Ac: No olihan siinä toki jonkin verran salaista innostavuutta, täytyy myöntää. Mutta minä rukoilin paljon ja söin kalaa. Paljon kalaa. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti kalaa.
Mutta lyhyesti sanottuna laiskottelu on siis pelkästään pahasta?
Ac: No ehkä se ammattimaisesti suoritettuna puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti ole kohtuuton, kun sanon, että kyllä laiskottelu pääsääntöisesti on paholaisesta.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on rehtori?
Ac: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa kauneus elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perkuleen rehtorihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Ac: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi laiskotella vapaasti, kukaan meistä muista ei nauti elämästään!
Näinhän se on. Kiitos, rehtori Adolf von Afäär!