Polttolinjalla
Vieraana Rehtori con Carne
Rehtori Adolf Cashenberg on ehdottomasti sitä mieltä, että televisionkatselu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi rehtorin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Ac: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain katsoo televisiota ja katsoo televisiota; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu etäsyöminen, josta joku perkuleen mäntti on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin kauneushyväntekeväisyys.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus katsoa TV:tä?
Ac: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani televisionkatselu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti keittiössä, luvan kanssa.
Eikö televisionkatselu edes tullut nuoren rehtorin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Ac: No olihan siinä toki hitusen salaista innostavuutta, täytyy myöntää. Mutta minä opiskelin paljon ja söin pottuja. Paljon pottuja. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti pottuja.
Mutta lyhyesti sanottuna televisionkatselu on siis pelkästään pahasta?
Ac: No ehkä se ammattimaisesti suoritettuna puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti ole kohtuuton, kun sanon, että kyllä televisionkatselu pääsääntöisesti on tuhoavaa.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on rehtori?
Ac: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa kauneus elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perkuleen rehtorihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Ac: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi katsoa TV:tä vapaasti, kukaan meistä muista ei nauti elämästään!
Näinhän se on. Kiitos, rehtori Adolf Cashenberg!