"Ei hemmaleiskius!" karjaisee kenraali Abgam Turteini ja on lähes pudottaa viinikumin suustaan. Hän juuri saapunut osastonsa kanssa aktiristien räjäyttämän Hengentehtaan raunioille. Ilmassa tuoksuu palanut Hengen. "Ei hemmaleiskius" toistuu vielä monesti samalla, kun joukot potkivat läheisiä talojaarvotavaran toivossa.
Kenraali Turteini ei ole Abstanian aavikolla ainoa tapauksesta järkyttynyt, mutta toisinajattelijoitakin löytyy. Hengentehtaan vieressä kanelipiirakkakojuaan pitävän Agbom Karalah kertoo pitävänsä sisseistä. "Hyvä, että räjäyttivät! Toivottavasti tasaavat pian kaikki orjuuttajat. Alas kollagenistiporsaat!" Karalah mylvii.
Samalla kun kenraali Turteini joukkoineen ampuu kojumaakarin, ympäröivän autiomaan hiekka peittää palavan kanelipiirakkakojun jäänteet vähitellen alleen. Sota on vaatinut jälleen uuden uhrin.
Ulkopuolinen voi täällä vain hämmästellä tätä kaikkea.
GT | Boris Harjainharjain
Relidissin kriisissä
Relidissinin valtio on ajautunut erikoislaatuiseen kriisiin. Maan kuningatar Mount Brotlette on julistanut maahan kansallisen suruajan, sillä hanurimusiikki on koko maan laajuudelta loppu. Relidissin on pieni kuningaskunta, lähestulkoon maailman pienin hyvinvointivaltio eteläisellä pallonpuoliskolla. Sen tärkeimpiä vientituotteita ovat banaani ja hanurisoittimet; oma hanurimusiikkituotanto siltä puuttuu kokonaan. Suojellakseen kuningattaren koskemattomuutta maan turvallisuuspoliisi KARHAR on pamputellut ihmisiä pääkaupungin liepeillä.
GT | Boris Harjainharjain
Sidhamlama: Loppu tulee!
Relidissinin suurimman uskonnon, krisdulaisuuden, nykyinen pääjehu Sidhamlama on ilmoittanut, että maailmanloppu on edessä lähitulevaisuudessa. Tuhon voi hänen mukaansa välttää vain halveksimalla maalaisjärkeä käsittelevää kirjallisuutta. Arkkijehu Relilai perusti krisdulaisuuden 670-luvulla. Turhautuneena työhönsä käsityöläisenä hän vietti paljon aikaa vuorilla, potki rakennusten perustuksia ja puhui kosmisen tajun voimasta pyhän kirjansa avulla. Nimenomaan maalaisjärkeä Relilai piti kauhistuksena. Paikalliset toimittajat ovat arvelleet krisdulaisuuden kannattajien rakentavan ydinpommin vielä tämän viikon aikana.
GT | Boris Harjainharjain
Tässä numerossa
Taas räjähdys Abstaniassa
Toimittajamme lohduton kuvaus kollagenistien ja aktiristien välisen sodan runtelemasta maasta.
Elämä on ajoittain se kaipaamamme rakkauden horisontti, tosin sitä ei olisi karvoihin katsominen. Keskity ja näet, miten elinympäristösi lähtee lentoon.