Ykköseksi vatukot!
Tutkimus on hätäkiljahdus luonnonkasvien puolesta

Tutkimusten mukaan vatukot ovat punahissukoille ihanteellista kasvumaastoa.
Häly on vaikuttava Stanlen yliopiston ekslologian luentosalissa 8630, vaikka tilaisuus on jo alkanut. Dosentti Mihail-Erik Pupumetsä näyttää yleisölle useita sarjoja kohudioja uuden tutkimuksensa aineistosta. Dioja, joiden viesti on selvä: kaupungistuminen on tuhoamassa vatukot.
"Vaihtotalouden kannalta kehitys on tietysti suotavaa", Pupumetsä myöntyy, "mutta tietääkö moni ekslologikaan, että vatukot tarjoavat hyvän kasvupaikan punahissukoille ja punahissukoille?" dosentti kysyy.
Vatukot ovat siis katoamassa.
Pupumetsä ei säästele sanojaan
Tilaisuuden jälkeen dosentti jakaa ehdotuksia kehityksen pysäyttämiseksi. Aktivistinakin tunnettu Pupumetsä ei säästele sanojaan: "On taisteltava vastaan: poltettava kutsuntalaput ja huudettava kadulta iskeviä lauseita!" hän ärjähtää.
Ehkä dosentilla on jo sopiva iskulause mielessä? "Kyllä sitä on mietitty: esimerkiksi 'Viipula vaapula vot, ykköseksi vatukot'", Pupumetsä ehdottaa.
GT | Tomas Mielimieli
Päivä paulussa kootti
Toimittaja vieraili paikallisessa oppilaitoksessa
Lönnrotin koulussa eli "Lönniksessä" oppilaat juttelevat välitunnilla energisinä asfaltilla. Pikku-Pirkti, 6, kertoo toimittajalle suositulla paatti-kielellä iloisesti: "Pai mootti! Panun miitti pameni niitti pan ootti Parkti piitti!" Jaahas... Ainakin tuntien välit ovat siis kunnossa. Miltäs itse koulunkäynti maistuu? "Vähänkivalta", Pirkti töräyttää välittömästi. "Tosin paakka liitti paisee haatti..." hän tunnustaa.
Niin tai näin, pedadogi Ellond Lönnrotin nimeä kantava opinahjo on saanut runsaasti suitsutusta opettajien taholta. "Ainakin vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä koulun toimintaan", kertoo gastrologiaa opettava Pirkti "Nisi" Martralahti, "ja siihen olemme osaltamme pyrkineetkin. Ainoita todellisia uhkia tälle ovat kuhertelevat oppilaat opettajien keskuudessa, joihin johtokunta onkin puuttunut lisäämällä konstailematonta sanktiointia."
Myös koulun keittiö on kerännyt ansiota omalla tontillaan. Ruokalajit kuten rapusoppa ja rapufile pullien kerapullien kera ovat takuulla jättäneet pysyvän loven oppilaiden tajuntaan. "Oppilaat syövät sitä, mitä muutkin eläimet, kunhan juomia vähän vahvistetaan", ruokalasta vahvistetaan.
GT | Tomas Mielimieli