Polttolinjalla
Vieraana Piispa Mähönen
Piispa Simeon Mähönen on ehdottomasti sitä mieltä, että rauhoittuminen on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi piispan lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
SM: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain rauhoittuu ja rauhoittuu; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu muukalaisryypiskely, josta joku helvatan kaista on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin rauhanautiskelu.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus rauhoittua?
SM: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani rauhoittuminen oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti avaruudessa, luvan kanssa.
Eikö rauhoittuminen edes tullut nuoren piispan mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
SM: No olihan siinä toki runsaanlaisesti salaista vetovoimaa, täytyy myöntää. Mutta minä matkustelin paljon ja söin sokeria. Paljon sokeria. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti sokeria.
Mutta lyhyesti sanottuna rauhoittuminen on siis pelkästään pahasta?
SM: No ehkä se pieninä annoksina puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti valehtele, kun sanon, että kyllä rauhoittuminen pääsääntöisesti on degeneroivaa.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on piispa?
SM: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa rauha elämässä etusijalle ja unohtaa tämä helvatan piispahomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
SM: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi rauhoittua vapaasti, kukaan meistä ei ole todella vapaa!
Näinhän se on. Kiitos, piispa Simeon Mähönen!