"Ay jumanklamba!" karjaisee kenraali Gibman Karatrab ja on lähes pudottaa sikarin suustaan. Hän juuri saapunut osastonsa kanssa kommorkistien räjäyttämän Phayksentehtaan raunioille. Ilmassa tuoksuu palanut Phayksen. "Ay jumanklamba" toistuu vielä monesti samalla, kun joukot potkivat ilmaatodisteiden toivossa.
Kenraali Karatrab ei ole Gibrastanian aavikolla ainoa tapauksesta järkyttynyt, mutta toisinajattelijoitakin löytyy. Phayksentehtaan vieressä kasvislörtsykojuaan pitävän Mehgam Barrut kertoo pitävänsä sisseistä. "Hyvä, että räjäyttivät! Toivottavasti tasaavat pian kaikki tehtaat. Alas huliganistilehmät!" Barrut mylvii.
Samalla kun kenraali Karatrab joukkoineen kahlitsee kojumaakarin, ympäröivän autiomaan hiekka peittää palavan kasvislörtsykojun jäänteet vähitellen alleen. Sota on vaatinut jälleen uuden uhrin.
Ulkopuolinen voi täällä vain odottaa kotiinlähtöä.
GT | Anton Mäkimäki
Putkisland kriisissä
Putkislandin valtio on ajautunut erikoislaatuiseen kriisiin. Maan kuningas Ali Ben Bengham on julistanut maahan poikkeustilan, sillä viina on koko maan laajuudelta loppu. Putkisland on pieni kuningaskunta, lähestulkoon maailman pienin miniatyyrivaltio pohjoisella pallonpuoliskolla. Sen tärkeimpiä vientituotteita ovat hanurisoittimet ja banaani; oma viinatuotanto siltä puuttuu kokonaan. Suojellakseen kuninkaan koskemattomuutta maan turvallisuuspoliisi SULUS on avannut asebasaarin pääkaupungin liepeillä.
GT | Anton Mäkimäki
Jeesustti: Loppu tulee!
Putkislandin suurimman uskonnon, huuhaalaisuuden, nykyinen pääpaavi Jeesustti on ilmoittanut, että maailmanloppu on edessä pian. Tuhon voi hänen mukaansa välttää vain kieltämällä opetusmateriaalia käsittelevää kirjallisuutta. Mahtipaavi Vissaja perusti huuhaalaisuuden 560-luvulla. Turhautuneena mietiskelyyn hän vietti paljon aikaa temppelissä, potki kerjäläisiä ja puhui kaukoparannuksen kokemisesta mantrojen avulla. Nimenomaan opetusmateriaalia Vissaja piti erityisen pahana. Ulkomaiset toimittajat ovat arvelleet huuhaalaisuuden kannattajien tulevan järkiinsä vielä tämän vuoden aikana.
GT | Anton Mäkimäki
Tässä numerossa
Taas räjähdys Gibrastaniassa
Toimittajamme lohduton kuvaus huliganistien ja kommorkistien välisen sodan runtelemasta maasta.