Polttolinjalla
Vieraana Apotti af Burgenheim
Apotti Mount Mähönen on ehdottomasti sitä mieltä, että kiroilu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi apotin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Ma: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain kiroilee ja kiroilee; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu majavakiroilu, josta joku perhanan kahjo on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin hyväntekeväisyyskäytöstavat.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus kiroilla?
Ma: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani kiroilu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kaapissa, luvan kanssa.
Eikö kiroilu edes tullut nuoren apotin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Ma: No olihan siinä toki hitusen salaista viehätystä, täytyy myöntää. Mutta minä opiskelin paljon ja söin pottuja. Paljon pottuja. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti pottuja.
Mutta lyhyesti sanottuna kiroilu on siis pelkästään pahasta?
Ma: No ehkä se oikeassa paikassa puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti suurentele asiaa, kun sanon, että kyllä kiroilu pääsääntöisesti on tuhoavaa.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on apotti?
Ma: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa hyväntekeväisyys elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perhanan apottihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Ma: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi kiroilla vapaasti, kukaan meistä ei voi olla ylpeä itsestään!
Näinhän se on. Kiitos, apotti Mount Mähönen!