Polttolinjalla
Vieraana Paavi con Carne
Paavi Julius von Afäär on ehdottomasti sitä mieltä, että rauhoittuminen on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi paavin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Jc: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain rauhoittuu ja rauhoittuu; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu sarjatuliryypiskely, josta joku perkuleen kaista on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin rauhavanhustenpalvonta.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus rauhoittua?
Jc: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani rauhoittuminen oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kotona, luvan kanssa.
Eikö rauhoittuminen edes tullut nuoren paavin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Jc: No olihan siinä toki melkoisesti salaista innostavuutta, täytyy myöntää. Mutta minä luin paljon ja söin pillereitä. Paljon pillereitä. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti pillereitä.
Mutta lyhyesti sanottuna rauhoittuminen on siis pelkästään pahasta?
Jc: No ehkä se pieninä annoksina puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti valehtele, kun sanon, että kyllä rauhoittuminen pääsääntöisesti on luonnotonta.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on paavi?
Jc: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa rauha elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perkuleen paavihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Jc: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi rauhoittua vapaasti, kukaan meistä ei ole todella vapaa!
Näinhän se on. Kiitos, paavi Julius von Afäär!