Polttolinjalla
Vieraana Lordi con Carne
Lordi Adolf Feebleham on ehdottomasti sitä mieltä, että kiroilu on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi lordin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Ac: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain kiroilee ja kiroilee; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu sarjatuliammuskelu, josta joku perkuleen kahjo on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin kauneusperhe.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus kiroilla?
Ac: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani kiroilu oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kadulla, luvan kanssa.
Eikö kiroilu edes tullut nuoren lordin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Ac: No olihan siinä toki melkoisesti salaista innostavuutta, täytyy myöntää. Mutta minä luin paljon ja söin pillereitä. Paljon pillereitä. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti pillereitä.
Mutta lyhyesti sanottuna kiroilu on siis pelkästään pahasta?
Ac: No ehkä se ammattimaisesti suoritettuna puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti ole kohtuuton, kun sanon, että kyllä kiroilu pääsääntöisesti on luonnotonta.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on lordi?
Ac: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa kauneus elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perkuleen lordihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Ac: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi kiroilla vapaasti, kukaan meistä muista ei nauti elämästään!
Näinhän se on. Kiitos, lordi Adolf Feebleham!