Polttolinjalla
Vieraana Rehtori con Carne
Rehtori Tor-Björn Cashenberg on ehdottomasti sitä mieltä, että syöminen on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi rehtorin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Tc: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain syö ja syö; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu kumiryypiskely, josta joku perkuleen kahjo on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin vanhustenpalvontaitsenäisyys.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus syödä?
Tc: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani syöminen oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti keittiössä, luvan kanssa.
Eikö syöminen edes tullut nuoren rehtorin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Tc: No olihan siinä toki jonkin verran salaista innostavuutta, täytyy myöntää. Mutta minä rukoilin paljon ja söin kalaa. Paljon kalaa. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti kalaa.
Mutta lyhyesti sanottuna syöminen on siis pelkästään pahasta?
Tc: No ehkä se tarkkaan suunniteltuna puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti puhu liikoja, kun sanon, että kyllä syöminen pääsääntöisesti on paholaisesta.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on rehtori?
Tc: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa vanhustenpalvonta elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perkuleen rehtorihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Tc: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi syödä vapaasti, kukaan meistä ei pääse paratiisiin!
Näinhän se on. Kiitos, rehtori Tor-Björn Cashenberg!