Polttolinjalla
Vieraana Amiraali von Afäär
Amiraali Abdul af Burgenheim on ehdottomasti sitä mieltä, että rauhoittuminen on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi amiraalin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Av: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain rauhoittuu ja rauhoittuu; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu röntgenlaiskottelu, josta joku samperin kaista on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin rauhahyväntekeväisyys.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus rauhoittua?
Av: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani rauhoittuminen oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti kansakoulussa, luvan kanssa.
Eikö rauhoittuminen edes tullut nuoren amiraalin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Av: No olihan siinä toki runsaasti salaista himon kohdetta, täytyy myöntää. Mutta minä urheilin paljon ja söin muusia. Paljon muusia. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti muusia.
Mutta lyhyesti sanottuna rauhoittuminen on siis pelkästään pahasta?
Av: No ehkä se pieninä annoksina puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti valehtele, kun sanon, että kyllä rauhoittuminen pääsääntöisesti on syntiä.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on amiraali?
Av: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa rauha elämässä etusijalle ja unohtaa tämä samperin amiraalihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Av: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi rauhoittua vapaasti, kukaan meistä ei ole todella vapaa!
Näinhän se on. Kiitos, amiraali Abdul af Burgenheim!