Polttolinjalla
Vieraana Rehtori con Carne
Rehtori Karl af Burgenheim on ehdottomasti sitä mieltä, että rauhoittuminen on mennyt yhteiskunnassa liian pitkälle. Lehtemme kysyi rehtorin lyhyessä syvähaastattelussa, mitä pahaa siinä on.
Kc: Minusta tuntuu, että maailmamme on muuttumassa kylmemmäksi. Nuorisokin vain rauhoittuu ja rauhoittuu; ja nyt on kuulemma kehitetty niin sanottu kumisikailu, josta joku perkuleen idiootti on kuulemma kehittämässä jopa olympialajia! Missä ovat sellaiset arvot kuin käytöstavatitsekuri.
Mutta eikö jokaisella sitten ole oikeus rauhoittua?
Kc: Ei minun silmieni edessä ainakaan. Minun nuoruudessani rauhoittuminen oli tuntematon asia tai sitten sitä tehtiin niin sanotusti keittiössä, luvan kanssa.
Eikö rauhoittuminen edes tullut nuoren rehtorin mieleen takavuosina? Ei edes vähän?
Kc: No olihan siinä toki jonkin verran salaista innostavuutta, täytyy myöntää. Mutta minä rukoilin paljon ja söin kalaa. Paljon kalaa. Juuri tätä nuorisolta nykyisin puuttuu: itsekuria! Ja tietysti kalaa.
Mutta lyhyesti sanottuna rauhoittuminen on siis pelkästään pahasta?
Kc: No ehkä se oikeassa paikassa puoltaa paikkaansa. Mutta en liiallisesti suurentele asiaa, kun sanon, että kyllä rauhoittuminen pääsääntöisesti on paholaisesta.
Mutta mitäpä muuta kuuluu elämään silloin, kun ammattina on rehtori?
Kc: No eläkkeellähän tässä pian ollaan. Taitaa olla aika laittaa käytöstavat elämässä etusijalle ja unohtaa tämä perkuleen rehtorihomma hattuhyllylle tykkänään.
No sen te olette totisesti ansainneet. Ehkä teillä on kuitenkin vielä aikaa sanoa GT:n lukijoille jotakin?
Kc: Niin kauan, kun kuka tahansa kadunmies voi rauhoittua vapaasti, kukaan meistä ei voi olla ylpeä itsestään!
Näinhän se on. Kiitos, rehtori Karl af Burgenheim!