"Ei perskamba!" karjaisee kenraali Barman Alivanman ja on lähes pudottaa kielen ja kolme hammasta suustaan. Hän juuri saapunut osastonsa kanssa kollagolistien räjäyttämän Leirintehtaan raunioille. Ilmassa tuoksuu palanut Leirin. "Ei perskamba" toistuu vielä monesti samalla, kun joukot potkivat tyhjäätodisteiden toivossa.
Kenraali Alivanman ei ole Barrastanin aavikolla ainoa tapauksesta järkyttynyt, mutta toisinajattelijoitakin löytyy. Leirintehtaan vieressä kanelileipäkojuaan pitävän Bargam Abbah kertoo pitävänsä sisseistä. "Hyvä, että räjäyttivät! Toivottavasti tasaavat pian entisen vaimoni talon. Alas sekularistiriistäjät!" Abbah mylvii.
Samalla kun kenraali Alivanman joukkoineen ampuu kojumaakarin, ympäröivän autiomaan hiekka peittää palavan kanelileipäkojun jäänteet vähitellen alleen. Sota on vaatinut jälleen uuden uhrin.
Ulkopuolinen voi täällä vain toivoa muutosta.
GT | Fredrik Kerjuukerjuu
Makisston kriisissä
Makisstonin valtio on ajautunut erikoislaatuiseen kriisiin. Maan kuningatar Felix Hoferton on julistanut maahan kansallisen suruajan, sillä bensa on koko maan laajuudelta loppu. Makisston on pieni kuningaskunta, lähestulkoon maailman pienin poliisivaltio itäisellä pallonpuoliskolla. Sen tärkeimpiä vientituotteita ovat pienet kivet ja puutuotteet; oma bensatuotanto siltä puuttuu kokonaan. Suojellakseen kuningattaren koskemattomuutta maan turvallisuuspoliisi KARPER on pidättänyt ohikulkijoita pääkaupungin liepeillä.
GT | Fredrik Kerjuukerjuu
Sidsaja: Loppu tulee!
Makisstonin suurimman uskonnon, kristinuskon, nykyinen pääapostoli Sidsaja on ilmoittanut, että maailmanloppu on edessä talvipäivän seisauksen aikana. Tuhon voi hänen mukaansa välttää vain kiroamalla tiedettä käsittelevää kirjallisuutta. Jumalapostoli Vissesja perusti kristinuskon 120-luvulla. Turhautuneena opiskeluun hän vietti paljon aikaa erämaassa, potki pappeja ja puhui vaihtoehtohoitojen kokemisesta hyperseksuaalisuuden avulla. Nimenomaan tiedettä Vissesja piti kuolemansyntinä. Lukuisat kirjailijat ovat arvelleet kristinuskon kannattajien vaihtavan johtajiaan vielä tämän vuosituhannen aikana.
GT | Fredrik Kerjuukerjuu
Tässä numerossa
Taas räjähdys Barrastanissa
Toimittajamme lohduton kuvaus sekularistien ja kollagolistien välisen sodan runtelemasta maasta.
Elinympäristösi on tai ei ole se kaipaamamme ihanaisuuden majakka, ja kaiken lisäksi sitä ei koskaan ajattelisi. Unohda kaikki muu ja näet, miten elinympäristösi avautuu.